Tsekkasin Bruce Springsteenin syntymäpäivän kunniaksi hänen Western Stars -leffansa blu-ray-julkaisulta. Kävin sen neljä vuotta sitten katsomassa myös isolta kankaalta. Pomo esittää elokuvassa kaikki tuoreimman albuminsa kappaleet täydellisessä akustisessa tilassa, eli kotitilallaan sijaitsevassa valtavassa 100 vuotta vanhassa entisessä heinäladossa, 30-päisen orkesterin säestämänä.
Springsteenin vuonna 2019 ilmestynyt samanniminen soololevy on ottanut vaikutteita 1970-luvun Etelä-Kalifornian popmusiikista, ja artisteilta kuten Glen Campbell ja Burt Bacharach. Sisältö on tyylikkäästi toteutettua ja helvetin komealla tuotannolla silattua Amerikan herkkua, joka ei kuitenkaan sorru pompöösimaisuuteen, vaan pysyttelee hyvinkin intiiminä tunnelmaltaan. Springsteenin tarinoiden henkilö jatkaa seikkailujaan länsirannikon taivaan alla. Siinä elokuvan lähtökohdat.
Kokonaisuus oli elokuvateatterissa komeaa nähtävää ja kuultavaa. Olin tuolloin jo etukäteen varautunut meditatiiviseen istuntoon, ja sellaisen myös sain.
Aitoa konserttitunnelmaa ei leffoissa tietenkään tavoiteta, mutta ihan hyvänä korvikkeena se menettelee. Myöskään mitään rokettirollin juhlaa keikka ei ole, sillä kappaleet ovat kiireettömästi kulkevia, mietiskeleviä ja elämäkerrallisia. Ne eivät välttämättä avaudu heti ensikuulemalta, mutta huomasin, että erityisesti nyt niihin pääsi jo huomattavasti paremmin sisälle. Ja taustalla soittava orkesteri luo esityksiin hienosti maltillista syvyyttä. Laulut palkitsevat kärsivällisen kuuntelijan.
Pomon uurteiset kasvot muistuttivat siitä, että ei tässä enää itsekään mitään nuorukaisia olla. Artistin tekemisiä jo lähes 40 vuoden ajan enemmän tai vähemmän aktiivisesti seuranneena on näkymä vahva todiste ajan kulusta, ja siitä, että ikääntyminen lopulta saavuttaa meidät kaikki, jos olemme onnekkaita. Katselukokemus on puhdistava ja hengellinenkin kokemus.
Koskettavat ja uljaat laulut yhdistettynä Springsteenin kotitilan kirkkomaiseen latoon saavat aikaan lähes uskonnollisen kokemuksen, mikä ei tosin yllätä, jos on koskaan päässyt todistamaan yhtään Springsteenin konserttia. Springsteen on ylipappi ja me muut hänen karitsojaan.– Episodi
Laulujen välissä kuullaan Pomon itsensä kertomana painavaa, mutta ei kuitenkaan liian raskasta pohdiskelua elämästä, koska tarinoihin sisältyy lopulta aina toivo. Se on ollut Springsteenin kantava sanoma läpi koko hänen uransa. Vaikka juurikaan alla olevassa lausumassa toivo ei ole läsnä, se osui ja upposi:
Itsensä kadottaminen on helppoa. Tai sitten itseään ei ikinä löydä. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä painavammalta selvittämättömien asioiden taakka tuntuu. Siitä saa maksaa hinnan. Ja mitä vanhemmaksi tulee, sitä korkeampi hinta on. Mutta menneisyydessä itsensä likoon laittaminen, sydämensä likoon laittaminen, on aiheuttanut pelkkää kipua ja epäonnistumisia, joten sitä pakenee. Olen pakoillut paljon. Omista toiveistaan, haluistaan ja maltistaan menettää otteen. Sitä niittää, mitä kylvää. Sitä pakenee niin kauan, kunnes on jättänyt jälkeensä kaiken rakastamansa ja kaiken itseään rakastavan. – Bruce Springsteen, Western stars
Kommentit
Lähetä kommentti