lintuja kun hän katsella saa
haaveita vain se vapauden toistaa
lintuset nuo ja kaunis maa
Katri Helena viettää tänä vuonna 60-vuotistaiteilijajuhlaa ja sitä hän
on päättänyt juhlistaa konserttikiertueella isoissa musiikkisaleissa ympäri
Suomea.
Kuten
Hectorin kohdallakin, en ollut nähnyt tätä lapsuuteeni ja nuoruuteeni äänimaisemaan
vankasti kuulunutta artistia konsertissa. Harvapa meistä on välttynyt
kuulemasta Katri Helenan ääntä radiosta, televisiosta ja levyiltä. Hänen kohdallaan voidaan aivan huoletta puhua instituutiosta ja käsitteestä.
Legenda on jo liian käytössä kulunut luonnehdinta, mutta ihan varmasti
paikkansa pitävä. Nyt oli siis kokolailla viimeinen tilaisuus päästä
tarkistamaan, miltä tuo sinivalkoinen ääni kuulostaa livenä.
Tätä ennen muistuu mieleen vain pieni tuokiokuva Tampereelta joskus 1980-luvun
puolivälin tienoilta, jolloin Katri Helena oli silloisen aviomiehensä, nuorena
kuolleen, Timo Kalaojan kanssa esiintymässä Sokoksen tavaratalon
musiikkiosastolla, promoamassa uutta levyään. Osuin sattumalta paikalle ja
seurasin esiintymistä hetken aikaa. Siinä kaikki.
Minulla oli vahva epäily siitä, että Tampere-talon tiistai-illasta tulee
tunteellinen. Olin jo varannut nestuukeja mukaan, jotka sitten kuitenkin
unohdin eteisen pöydälle. Eli vuolasta kyynelvirtaa ja nenän niiskutusta tuli
siis välttää. Paljon hampaitten puremista ja tyhjän nieleskelyä oli siis
luvassa. Enkä ollut väärässä.
|
| Yleisöä valumassa saliin. |
Tampere-talon saliin hyvissä ajoin saavuttuani ja ahdettuani takapuoleni
penkkiin aloin seurata sinne saapuvaa yleisöä. Se, että se suurimmaksi osaksi
oli keski-ikäistä ja vielä iäkkäämpää, ei yllättänyt. Muutama nuorison
edustajakin näkyi, mutta heidät todennäköisesti oli pakotettu tulemaan mukaan
vanhempiensa seurassa. Hetkellisesti hätkähdytti myös se huomio, kuinka
homogeeninen oli silmieni eteen laskeutuva näkymä. Me kaikki olimme
kantasuomalaisia.
Aivan kuin olisin palannut aikakoneella 1970- ja -80-lukujen Suomeen.
Vaikutelmaa vahvisti vielä se, että vieressäni istuneet varttuneempi nainen ja
olisiko ollut hänen tyttärensä, alkoivat Levyraadin uuden tulemisen
myötä muistella vanhoja vuosikymmenien takaisia tv-sarjoja Sämpystä
Valehtelijoiden klubiin. Tilanne oli jotenkin absurdi ja outo. Enkä
edes erityisemmin pitänyt siitä.
Totta kai on selvää, että Katri Helenan musiikki on minun ja sitä edeltävien
sukupolvien musiikkia. Ulko- ja uussuomalaiset eivät ymmärrettävästi saa siihen
kosketuspintaa. Suomi on kuitenkin muuttunut. Aloin jo mielessäni funtsia, että
tuntuuko myös esiintyjä ja hänen laulunsa menneeseen maailmaan kuuluvilta? Osittain kyllä, mutta vain positiivisessa mielessä.
Sillä hetkellä kun Puhelinlangat laulaa kajahti soimaan ja artisti
astui esiin, muuttui Tampere-talon iso sali tunnelmaltaan latotansseiksi.
Katri Helenan ääni soi kuin ennen vanhaan ja hänen nuorekas olemus lähetti
katsomoon ristiriitaisia singnaajeja siitä, että lavalla seisoi jo 78-vuotias
viihdetaivaan valovoimainen veteraani. Tunsin todellakin itseni
aikamatkustajaksi.
Koska kyseessä oli 60-vuotisjuhlakonsertti muisteli Katri kappaleiden välissä
kulunutta uraansa. Kuten sitä, kuinka hän teki ensimmäisen laulukeikkansa
Joensuussa, Karjalantalolla huhtikuussa 1963, ja kuinka hän levytti
ensimmäisen kerran saman vuoden elokuussa. Hän kiitti yleisöä nöyrästi siitä,
että on saanut tehdä tätä työtä jo näin monta vuosikymmentä. Kiitollisuuden
henki eli vahvasti läpi myös koko konsertin.
Lähes kaikki suurimmat hitit ja klassikot kuultiin. Hatunnosto siitä, että nyt
ei heitetty yhtäkään hittipotpuria, vaan kaikki laulut esitettiin
kokonaisuudessaan. Myös harvinaisuuksia kuultiin. Katri Helena muun muassa
jutusteli vuoden 1968 kiertueestaan Tapio Rautavaaran kanssa. Kiertue
reissumiehen matkassa kesti yhteensä kolme kuukautta ja Katri pääsi
todistamaan kansantaiteilijan karismaa lähietäisyydeltä.
|
| Katri ja Tapsa kiertueella, kesällä 1968. |
Hän oli kuulemma ihmetellyt sitä, että mitä Tapsa oikein tekee, kun hän
saa yleisönsä aina niin otteeseensa ja kuuntelemaan tarkasti. No, Katri joutui
toteamaan, että eihän hän tehnyt yhtään mitään! Kommentti sai Tampere-talon
yleisön nauramaan. Katri jatkoi, että silloin hän ymmärsi, että artistin
tärkein tehtävä on olla läsnä ja välittää laulujensa sanoma aidosti ja
rehellisesti kuulijoilleen. Ja että sitä hän on myös pyrkinyt urallaan
noudattamaan. Tämän jälkeen Katri esitti Tapsan ei niin tunnetun, mutta
tunteikkaan biisin,
Maan ja Meren vanki, vuodelta 1954. Aidosti ja rehellisesti.
Katri puuttui puheissaan myös maailman tämän hetkiseen surkeaan tilanteeseen.
Hän sanoi olleensa joskus nuorena niin naiivi, että hän kuvitteli, kun laulaa
tarpeeksi kauan näitä rauhan lauluja, niin maailman johtajat vihdoin tajuavat,
että sodissa ei ole mitään järkeä ja lopettavat ne. Mutta että jälleen kerran
on todettava, että joudumme kohtaamaan aina vain saman tilanteen. Eli ei auta
muuta kuin jatkaa rauhasta laulamista. Sen jälkeen esitysvuorossa oli
Länsi-Saksan Euroviisuvoittobiisi vuodelta 1982, Ein bißchen Frieden
(A Little Bit of Peace), eli Raul Reimanin sanoin,
Vain hieman rauhaa.
Tunnelmaa kevennettiin välillä, kun Katri kertoi, kuinka joskus keikalla lavan
reunalta oli pieni poika huutanut toivetta: "Laula se Uunolta palo mankka!". Kyseessä siis luonnollisestikin oli kappale Paloma Blanca,
jonka ensimmäisen kertosäkeen Katri lauloi juurikin noilla sanoilla.
Myös tällainen paatunut Elvis-fani palkittiin, kun Katri yllättäen
heitti kehiin Simon & Garfunkel -klassikon Bridge Over Trouble Water, joka kuului myös Elviksen ohjelmistoon. Meikäläisittäin kappale
tunnetaan Kirkan esittämänä, nimellä Silta yli synkän virran. Tämänkin tulkinnan kohdalla piti vain taas ihmetellä Katri Helenan upeasti
soivaa ääntä. Se todellakin kumpuaa koko kehosta. Konstailematonta, oikeaa
laulamista, jollaista on tänä päivänä todella ikävä kun avaa radion. Ennen
esitystä Katri lähetti vielä Kirkalle terveiset ylös.
|
| Väliaika. Kahvia ja pullaa, kirjoja ja levyjä. |
Pikkuhiljaa alkoi oloni muuttua epämukavaksi. Vain ja ainoastaan sen takia,
että tiesin itselleni tunteikkaimpien ja tärkeimpien kappaleiden olevan
esitysvuorossa. Ja kun Katri alusti seuraavaa kappaletta puhuen vuoden 1977
Ranskan Euroviisuvoittajasta, aloin jo varautua, pitämällä penkistä lujaa
kiinni. Edessä oli tunteiden vuoristorata. Ja kun
Lintu ja lapsi -kappaleen ensimmäiset säkeet täyttivät salin: "Lapsella
vain voi silmät niin loistaa...", iski paniikki, kuinka tästä oikein selviän?
Jo pelkästään tilanne oli epätodellinen: Katri Helena tulkitsemassa kaikkien
näiden vuosien jälkeen rakastamaani laulua tässä ja nyt. Sitä oli vaikea
hahmottaa.
Hetkestä teki erityisen vaikean se, että siihen liittyy kipeä muisto
lapsuudesta. Lapsuudenystäväni tykkäsi Katri Helenasta ja erityisesti tästä
kappaleesta. Hän soitteli sitä kasettimankalta kun kävimme hänen kotonaan.
Ihmettelimme sitä toisen kaverini kanssa: "Siis Katri Helenaa?" Se oli
silloin ja etenkin siinä iässä jotenkin omituista. Aavistiko hän alitajuisesti
jo jotain? Sanoissa on enteellistä sävyä. Vähän tuon jälkeen ystäväni hukkui
Pyhäjärven jäihin. Hän oli 11-vuotias.
En kuitenkaan romahtanut, mutta tunnekuohut seurasivat toinen toistaan, etenkin kun
eetteriin luotsattiin seuraavaksi Katrin Euroviisuedustuskappale
Jerusalemissa, vuonna 1979, Katson sineen taivaan. Se oli jo soinut konserttia
edeltävät päivät korvamatona, ja kun laulu tuona hetkenä realisoitui eteeni,
niin taas piti pusertaa tuolin nojia. Sitten katseltiin
Autiota hiekkarantaa ja vaivuttiin Syysunelmaan.
|
| "Anna mulle tähtitaivas..." Kappaleen ensisäkeen kohdalla syttyi Tampere-talon "tähtitaivas" täyteen loistoonsa. |
Katria säesti nelihenkinen Tessa Virran orkesteri. Kokoonpanosta
erityismaininnan saa monissa liemissä keitetty kitaristi Peter Engberg, jonka virtuositeettia tuotiin esille useammassakin kappaleessa. Pieni combo
toimi yllättävänkin hyvin usein alkujaan isojen orkesterien kanssa esitettyjen
ja levytettyjen laulujen parissa, vaikka välillä sitä mahtipontisuutta jäikin
kaipaamaan. Ennen kaikkea Katri Helenan ääni kantoi näiden "karikkojen" yli,
joskus jopa ihmetystä ja ihailua aiheuttavalla tavalla.
Mainittakoon vielä, että salissa hääräsi koko konsertin ajan yksinäinen videokameramies, sekä lavalla, että yleisön puolella. Onko kiertueesta ja/tai Katri Helenasta mahdollisesti tulossa tulevaisuudessa jonkinmoista dokumenttia? Jäämme mielenkiinnolla odottamaan.
Tunnerikas ilta päättyi kukitukseen ja Säkkijärven polkkaan. Kun konsertin
loputtua kävelin yleisömeren seassa kohti Tampere-talon aulaa, niin kuulin
selkäni takaa kommentin: "Se oli sitten yhden aikakauden loppu..." Siltä se
tosiaan tuntui. Aika entinen ei koskaan enää palaa, mutta laulut elävät.
On laulussani maa
ja ilot, murheet sen
vaan suru katoaa
kun laulan jälleen sen
on maailma kuin haaste
jonka tahdon uudestaan
kuin laulu tää
täynnä elämää
kai laulaa saan
Kiitos, Katri Helena.
Omistettu nuorena nukkuneelle ystävälleni ja edesmenneelle äidilleni, joka myös rakasti Katri Helenan musiikkia.
|
Tags
Keikkamuistoja