Asetuin taas pitkästä aikaa popnero Paul Simonin konsertin äärelle – konsertin jonka olen katsellut lukemattomia kertoja vuosien varrella. Kyseessä siis New Yorkin Central Parkissa, elokuussa 1991 kuvattu kaksituntinen setti. Paikalla oli tuolloin noin 750 000 ihmistä ahdettuna kaupungin keskustassa sijaitsevalle puistoalueelle. Yleisömäärä on yksi kaikkien aikojen suurimmista sooloartistin keikalla.
Täytyy ihmetellä, että tätä settiä ei olla vieläkään virallisesti
julkaistu digitaalisessa muodossa, muuta kuin audiona. Itseltä tämä löytyy
joskus yli 30 vuotta sitten ostetulta VHS-kasetilta. Ja sieltä sen myös nyt
kyttäsin.
Tapahtuma on henkilökohtaisesti tärkeä sikälikin, että olimme tuolloin
samaan aikaan Memphisissä, Suomen Elvis Presley fan clubin
ensimmäisellä Amerikan reissulla. Juurikin New Yorkista ja New Orleansista
tulleena. Nykissä jo näimme Paul Simonin konserttimainoksia
katukuvassa.
Keikka myös välitettiin suorana telkkarista Memphisissä, jota hetken matkaa
hotellihuoneessa katselikin. Hulluinta ja absurdeinta koko hommassa oli se,
että samoihin aikoihin kun elävä legenda Paul Simon esitti Graceland-kappalettaan New
Yorkissa (I'm going to Graceland, Graceland Memphis, Tennessee...)
olimme paikanpäällä kiikuttamassa kynttilöitä Elviksen haudalle, Candelight Vigil
-tapahtumassa.
Keikka on lyömätön. Paul Simonilla on amerikkalaisista,
etelä-amerikkalaisista ja afrikkalaisista huippumuusikoista koostuva bändi
takanaan ja se kuuluu rikkaana ja vivahteikkaana soitantona
monikulttuurisine vaikutteineen. Se myös näkyy. Sillä kaverit lavalla ovat
varsin liikkuvaista sorttia. Heidän aito eläytyminen ja heittäytyminen
musiikin vietäväksi on jo sinällään helmee seurattavaa. Kyseessä on ehkä
paras kattaus pelimanneja Paul Simonin pitkällä uralla.
Konsertin visuaalisuuteen luodaan suolainen lisä sen aikajanalla, koska
homma startataan myöhään iltapäivällä, juuri ennen päivän taittumista.
Pikkuhiljaa keikan edetessä ilta alkaa hämärtyä, muuttuen yölliseksi
maisemaksi, jossa Manhattanin pilvenpiirtäjät luovat kaunista
valosilhuettiaan taustalle.
Loppupuolella näytetään ilmakuvaa Vapaudenpatsaalta – ja siinä kohti oli
hätkähdyttävää havahtua, että hetkinen, tuollahan hengailin juurikin noin viikko
sitten (!).
Kuten sanoin, on todella käsittämätöntä, että keikkaa ei olla julkaistu
dvd:llä. Audiona se löytyy vinyyliltä, cd:ltä ja erinäisistä
suoratoistopalveluista, mutta kuva kuitenkin puuttuu. Analogisen VHS-nauhan
laatu jättää paljon toivomisen varaa, etenkin nykynäytöistä katseluna. Sen
vuoksi kunnollinen restauroitu dvd-laitos ja/tai suoratoistojulkaisu
konsertista olisikin enemmän kuin tarpeen, etenkin kun pidän tätä kaikista
näkemistäni Paul Simonin konserttitaltioinneista onnistuneimpana.
YouTubesta löytyy ainoastaan kaksi kokonaista esitystä kyseisestä konsertista.
Tässä niistä toinen: Late In The Evening, joka levytettiin Simonin
viidennelle sooloalbumille, One Trick Pony (1980). Paikalla vallinnut
hieno tunnelma välittyy jo tämänkin taltioinnin kautta mainiosti.
Tags
Videoviihdettä